maanantai 11. syyskuuta 2017

September gardening

Sain viimein istutettua lauantaina kukkakaupalta tuomani syksykukat part.2: syklaami (musta on tulossa syklaamifani, koska ensimmäinen yhä hengissä! :D), hopealanka ja lankaköynnös.





Näille löytyi varastosta iso punasaviruukku, joka päätyi valmiina toisen asetelman eteen nököttämään. Siinähän on kummallekin hyvä paikka, kun mä näen molemmat aamulla töihin lähtiessä ja samoin palatessa ja illan aikana vielä muutaman kerran ulos ja sisään puikkiessa milloin mistäkin.




Kukkakaupan Niinan kanssa tuli puheeksi mun pihan iso ja runsassatoinen koristeomenapuu.
Hän vinkkasi, että omenoista tulisi rautalangan avulla vaikka kivoja ovikoristeita ja kransseja. Totta!! Sinänsä harmi, kun koristeomenoita ei voi käyttää syömistarkoitukseen, niitä on nimittäin vähän haitaksikin asti. Maahan pudotessaan ne on kuitenkin ainakin isommalta osin kerättävä, että eivät peitä koko puun alustaa ja pilaannu sinne (kuka niitä hiprakkaisia lintuja sitten pelastaa, kun lentävät minne sattuu -  saatika oravia, jotka kuvittelevat muutaman käyneen omenan jälkeen olevansa lintuja?!)





Mutta siis, Niinan vinkistä vaari ja omenoita puusta keräämään... Rautalankakin lopulta löytyi, vaikka olin sen aika hyvään jemmaan laittanut ;)
Sitten vaan pujottamaan omenoita rautalangan läpi.




Mulla on etuovessa iso pajukranssi, jonka riisuin muista härpäkkeistä ja tein siihen tuommoisen omena-nauhakkeen. Siinäpä saa olla, katsotaan kuinka kauan kestää! 






Nyt hanskat naulaan ja saunaan!

Ellis

Ps. Mä jotenkin tykkään tästä syksystä. Salaa. Vähän. No okei okei.. TYKKÄÄN!
      ainakin silloin kun ei sada...


lauantai 9. syyskuuta 2017

Likööriä ja löytöjä

Päätin kokeilla liköörin tekemistä - siinä muuten toinen oivallinen homemade-joululahja! Ja yhtä hyvin omankin joulupöydän kaunistus ja kahvin kanssa kipattava. 




Löysin pakastimesta pussin viimevuotisia puolukoita, joiden sekaan olin metsässä poiminut mustikoita (joita ei vaan voinut jättää metsään), niinpä tuosta ei oikein puolukkahilloa viitsi keitellä, kun kolmannes on mustikkaa. Mutta likööriä - siinäpä se ei taida haitata. Eipä ole ennen tullut kokeiltua, joten tuumasta toimeen lähdin likööriaineksia hankkimaan. 




Alkon tädiltä varmistin, että kirkas viina on hyvä olla 38-40%, jotta likööristä ei tule liian laimeaa. Eihän tässä nyt kai mitään mehua olla keittämässä, joten sopiva 38-volttinen puteli löytyi hyllystä. Mikä vaan sopivan vahvuinen maustamaton kirkas viina kuulemma sopii tähän tarkoitukseen, minun valintani oli sieltä edullisimmasta päästä.
Marjojen, sokerin ja viinan lisäksi ei muuta tarvita, kuin hyvä kannellinen pullo tai tölkki. 
Mulla on hyvä arsenaali Riihimäen lasitölkkejä, iso osa ihan päivittäisessä käytössäkin. Tämän kahden litran tölkin kiipesin keittiön ikkunan päällä olevalta hyllyltä, jossa se valmiiksi tyhjänä odotteli. 




Laitoin kannen ja purkin väliin vähän voipaperia tiivistämään kantta. Kun purkkia pitää välillä hölskyttää, on kannen siksikin hyvä olla tiivis. 

Varsin helppo ja näppärä homma kaikestaan tämä liköörin teko! Ihan parasta näissä itsetehdyissä jutuissa on se, että ne voi (ja pitää!) tehdä ajoissa, jotta ehtivät. Nyt on taas ainakin yksi lahja valmiina <3
Mainaan kyllä laittaa toisenkin satsin tekeytymään, kun mustia viinimarjoja on vielä puskissa riittämiin.

Piipahdin kauppareissulla myös kirpparilla. Viiden euron edestä kauneutta keittiöön: ihana pieni mutteripannu, vanha lokerikko, joka päätyy pieneen tuunaukseen, sekä lasinen korkillinen pullo, johon on kiva laittaa vaikka.. yllätys yllätys: likööriä :D

 



Täällä ilta pimenee sitä mukaa, kun sauna lämpenee. 
Kivaa lauantai-iltaa!

Ellis


tiistai 5. syyskuuta 2017

Joululahjapuuhissa

Kaunista syyskuun viikkoa! Mä olen vihdoin ehtinyt flunssalta ja muilta kiireiltä jalkautua tuonne pihan marjapuskiin. Toki siellä on tullut piipahdettua harva se ilta, lähinnä iltapalalla, mutta ihan keräämään asti ehdin vasta nyt. Hyvä, että marja-aika on vähän tavanomaista myöhäisempi, muuten olisi varmaan jo marjat olleet entisiä.




Päätin keittää taas parin vuoden tauon jälkeen hyväksi havaittua mustaherukkahilloa. Se on aivan ihanaa broiler- ja liharuokien kylkiäisenä.




Koska menekki ei kuitenkaan mikään valtaisan suuri ole, hilloa kun meillä syö pääasiassa vain minä (don't ask :D), tulee hillosatsista helposti yli oman tarpeen. Päätinkin purkittaa sitä pieniin söpöihin hillopurkkeihin - kellarissa hillo tekeytyy ja säilyy mainiosti, joten se on kolmen kuukauden (!!!) kuluttua just passelia jouluviemisiksi ja pikku lahjoiksi. 




Mä itse tykkään saada lahjoja, jotka voi syödä, juoda tai muuten käyttää, niinpä musta on myös mukava antaa sellaisia lahjoja omille ystäville - ei tarvitse tuottaa kenellekään stressiä turhasta tavarasta, kun ainoa mitä jää jäljelle on pieni sievä hillopurkki! Ja senhän voi säästää omiin tarpeisiin seuraavaan sadonkorjuuaikaan - tai viedä lasinkeräykseen.




Voihan joulu! En mä nyt ihan vielä ole valmis tästä syksystä kuitenkaan luopumaan. Ripustelin tässä yhtenä iltana kirppislöydöt, värikkäät puutarhalyhdyt, tuohon takapihan terassin villiviiniin.








On tässäkin vuodenajassa oma viehätyksensä: hämärtyvät illat, kirpeät syysaamut, omenantuoksu ilmassa ja kuulas taivas. 

Tiistain terveisin,

Ellis



torstai 31. elokuuta 2017

Kuistin kaunotar

Mä olen joskus kertonutkin, että meillä on täällä pikkuisessa kotikylässä ihana kukkakauppa, Helmiina. Tällä kertaa poikkesin kauppareissulla Helmiinaan mielessäni selvä suunnitelma: halusin koota kuistille loppuunkukkineen orvokin tilalle syysasetelman ja sitä varten tarvitsin kukan.

Jo Helmiinan rappusilla iskin silmäni värikkäisiin syklaameihin. Kauniita pikku krysanteemejakin oli kivannäköisessa puulaatikossa kuistilla, mutta mielessäni jo näin syklaamin kopassa. Helmiinasta mukaan pääsi vielä pieni, muhkurainen koristekurpitsa, omanlainen väriläiskä sekin. Ja jotenkin sympaattinen elementti tuossa pienessä homemade-istutuksessa.




Kotoa löytyi loput "ainekset": vanha ja vähän risa kori, jäkälää, meriheinää, käpyjä, takapihan vanhan villiviinin kuivuneita risuja, sekä etupihan koristeomenapuun oksia. Lopuksi ripustin vielä vanhan pienen kastelukannun roikkumaan korin reunasta. Tämä koriste on päätynyt jonkun lahjan mukana mulle aikoja sitten ja se onkin ollut somistamassa milloin mitäkin asetelmaa. Nyt se odotti eteisen avainkaapin päällä, ihan varmaan just tätä varten :D

Vanhoja astioita, koreja ja koristeita kannattaa hyödyntää kukka-asetelmissa ja -istutuksissa. On kiva saada kuitenkin mukaan vähän tuoretta ja kaunista kukkakaupasta. Nätin asetelman voi loihtia niin, että se sopii jokaisen kukkarolle. Jo pienelläkin kukalla ja muutaman euron panostuksella saa kaunista. Muutamaa euroa enempää eivät nämä minunkaan tämänkertaiset ostokset maksaneet. Jos ei halua tai ehdi askarrella itse, ainahan voi myös tehdä niin, että vie kukkakauppaan oman astian, johon antaa ammattilaisen koota asetelman mieleisistään kukista ja aineksista. Ja valmiitakin taidokkaasti tehtyjä asetelmia on tarjolla. Mä tykkään tehdä ja käyttää omiakin aineksia, mutta mielelläni haluan mukaan "oikean" kukkasen, joten niinpä yhdistän tähän pienen ja mieluisan visiitin Helmiinaan.
Ja nyt mun itse asiassa tekee mieli mennä hakemaan vielä yksi sellainen pieni krysanteemi... :D




Tämmöinen meillä nyt nököttää ulko-oven vieressä vanhalla tuolilla. Welcome home! <3

Ellis





torstai 10. elokuuta 2017

Pidä kiinni punajuurestasi

Heissan!

Tovi on vierähtänyt edellisestä postauksesta, vaikka mitään maata mullistavaa ei ole tapahtunut - suunnittelematon tauko vaan venyi ja lopulta huomasin, että taitaa tuo postausväli olla muutenkin vähän venähtänyt.
Eipä sillä, sen verran rakas harrastus tämä kirjoittelu on, että haluan edelleen pitää sen samalla tavalla mielekkäänä ja rytmitettynä siihen, miten se kulloiseenkin päivään/viikkoon tai kuukauteen sopii.
Eli silloin kirjoitetaan, kun siltä tuntuu. Niin on ollut alusta asti ja sillä mennään edelleen.




Heinäkuun loppupuolen päivät kuluivat aika lailla kodin nurkkia siivoten ja järjestellen. Kun olin tehnyt päätöksen kodin myyntiin laittamisesta (se oli vaikein askel!), alkoi ilmoituksen suunnittelu ja faktatietojen metsästys. Ihan kaikkea tietoa ei löytynyt omista kirjoista ja kansista, vaan sitä oli suunnattava hakemaan virastoista ja kaupungin elimistä. Kuin olisi koonnut palapeliä!




Koska kuvasin kodin itse, oli edessä tavaran karsiminen ja tilojen selkeyttäminen. Arvaattekin, että se ei ole ollut ihan yhden päivän homma - minä, toivoton romunkerääjä! Eikä se liioin ole vielä ohi...




Lopputulos eli kotikuvat ovat amatöörin näkökulmasta kuitenkin ihan kelpoja ja niinpä ilmoitus alkoi hahmottua.




Itse talon myynti on projekti, joka koostuu monenlaisista palikoista. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että odotellaan, jos talo löytäisi itselleen sopivan perheen. Täällä "maaseudun" rauhassa se onkin oma juttunsa - tänne kun ei kukaan lähde talon tai asunnon perässä, vaan ostaja on yleensä henkilö / perhe, jolla on tukevasti juuret täällä tai muut syyt viihtyä. Onneksi sentään talon myyminen ei ole mikään pakon sanelema juttu. Plan B on tehty siltä varalta, että jäämmekin itse tähän kotiin ;)




Uusi kouluvuosi pyörähti meillä käyntiin jo toissapäivänä tiistaina, kun uusia pieniä reppuselkäisiä eskareita tupsahti luokkaan 14 kpl! Keväällä viimeisten koulupäivien ja kiireen saattelemana koko alkuopetus (luokat 0-2) muutti rakennuksesta toiseen ja nyt onkin sitten kaikki vielä hetken aikaa hukassa :D Kaikesta kuitenkin selviää, kun mukana on sopivasti luovaa hulluutta ja armollisuutta itseä kohtaan. Nyt uusi luokka alkaa kuitenkin jo pikkuhiljaa näyttää hyvältä, tavarat löytävät paikkansa. Vielä kun musiikinluokkakin muutti eri rakennukseen, on ensi viikolla luvassa samanlaista haahuilua ja tavaroiden etsimistä, kun isojen musatunnit alkavat.
Tuntuu siltä, kuin olisi saanut itselleen vähän niinkuin uuden työpaikan!
No niinhän siinä just kävikin, paitsi että bonuksena mukava ikioma työyhteisö pysyi samana.

Töissä viettää kyllä niin ison osan elämää, että on oltava onnellinen, jos voi sanoa viihtyvänsä. Rehellisesti oon kyllä sitä mieltä, että lapset ja nuoret opettavat meitä aikuisia varmasti yhtä paljon kuin mekin heitä. Annettavaa on puolin ja toisin, kun pysähtyy kuuntelemaan.





Mahtavia persoonia, kohtaamisia ja sattumuksia. Arkea ja juhlaa, vierellä kulkemista ja itsensä likoon laittamista. Kannustamista ja rohkaisemista. Joskus torumistakin. Aurinkoa ja vesisadetta. Suksia, luistimia ja märkiä ulkovaatteita. Katkenneita kitarankieliä ja kadonneita nuotteja. Lämpöisiä halauksia ja harvahampaisia hymyjä. Nuorison hiljaista hyväksyntää ja ajatusten vaihtoa. Matkaan saattamista ja eväiden pakkaamista elämää varten, yhdessä kotien kanssa.




Ei kaikkea pysty edes sanomaan, mutta nauruhermoja kutkuttavia muistoja on kertynyt iso kasa. Niin pienten kuin isojenkin oppilaiden kanssa. Eräänä päivänä (kauan sitten) ruokalassa istuin pienen tytön vieressä. Loputtoman uteliaasti hän puhua pulputti ihmetellen kaikkea maan ja taivaan välillä. Siinä käytiin läpi sekin, mitä kaikkea lautaselta löytyi, kunnes hän huomasi itseltään puuttuvan jotain, mitä minulla oli. Salamannopeasti haarukka kävi lautasellani ja nappasi punajuuren lohkon siitä... " mäkin haluan tommoisen!" :D

Naururyppy silmässä,

Ellis




keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kesäpäiviä ja suuria päätöksiä

Heissunhei! Kesä sateineen ja muutaman kauniin päivän saattelemana on vierähtänyt heinäkuun loppupuolelle. Näissä hämärtyvissä illoissa on ihan oma tunnelmansa. Se tummanvihreä, joka kietoutuu kaikkialle ja se viinimarjapensaiden, raparperin ja ruusujen tuoksu illalla myöhään. Lintujen huutelu järveltä ja tuulen tyyntyminen yötä kohti. Loppukesän taika.




Kesä on siitä ihanaa aikaa, että pienessä ajassa tapahtuu paljon. Tiedättehän sen tunteen, kun koko ajan on menossa jonnekin tai tulossa jostakin. Tai siltä se ainakin tuntuu. Pyykit heiluvat narulla vähän väliä ja laukkua pakataan tai puretaan. Nuorisoa tulee ja lähtee, grilli kuumenee, juomat kuplivat ja saunaa lämmitetään. Ja entäs ne mansikat...




Eräänä iltana päätettiin hetken mielijohteesta ajaa muutaman kymmenen kilometrin päähän huutokauppaan. Tämä paikka on tuttu monen kesän takaa, joten kierrettyämme ja katsastettuamme tavarat, istahdimme salin perukoille seuraamaan tapahtumia. Ihan loppuun asti ei maltettu olla - ja enhän mä malttanut olla jotain pientä huutamatta...




Mukaan pääsi vanha 60-luvun käsiveska, joka onkin täydellinen juhlalaukku - puhelimen ja puuterin lisäksi mukaan mahtuu vielä huulipuna. Toinen löytö oli kivellä istuva pronssinen (luulisin, on sen verran painava) pieni merenneito -patsas. Tarjosin siitä viisi euroa, mutta meklari oli sitä mieltä, että hän menettäisi yöunensa, jos suostuisi yli kahden euron tarjoukseen. Niinpä mä huusi uudelleen ja patsas oli mun kahdella eurolla!! :D




Yksi sadekuuroinen iltapäivä kuljeskeltiin Serlachius-museossa Mäntässä. Se tarjosi hienojen puitteiden lisäksi taide-elämyksiä moneen makuun. Olen kyllä ylpeä synnyinkaupunkini Mäntän taidetarjonnasta. Jos mahdollisuus vain on, kannattaa vierailla tutustumassa Mäntän taiteisiin.




Parhaillaan meneillään on XXII Mäntän Kuvataideviikot, joista löytyy lisää tietoa mm. täältä. Serlachius Museot, jotka siis käsittävät kaksi erillistä museota (Gustaf ja Gösta) löytyvät täältä.






Pakko vielä mainita, että Mäntän kirkko on mun mielestä yksi kauneimpia näkemiäni. Tällä mielipiteellä on takuulla kultareunat ja pienoinen kotiseuturakkauden häivähdys mukana, mutta tässä kivikirkossa on niin kauniit Hannes Autereen puuveistokset, että kannattaa myös ehdottomasti piipahtaa siellä, jos Mänttään ajelee.




Tulipas nostalginen olo. <3

Onni oli, kun kaikki lapset olivat kotona käymässä yhtä aikaa pitkästä aikaa viime viikonloppuna. Menoa ja vilskettä riitti ja kun sääkin onneksi suosi, oltiin ulkosalla, käytiin uimassa, grillattiin, pelattiin lautapelejä, saunottiin ja ihan vaan vietettiin aikaa yhdessä. Parasta.





Ystävien tapaaminen on välttämätöntä, oli sitten kesä tai talvi. Yhteisestä ajasta ystävien kanssa täytyy pitää kiinni. Hyvä kuppi kahvia ja ajatusten tuulettaminen tekee terää... puhumattakaan saaristolaisleivistä ja saunomisesta (kiitos Viipi, vieläkin niin lämmöllä muistelen <3).





Saunasta puheen ollen, eilen päästiin savusaunan lempeisiin löytyihin! Paljun ja järven vuorotahti ja savusaunan hämyiset lämmöt, aah... olipa kyllä aivan ihana kokemus - kiitos vielä lämpimästi asianosaisille! <3




Tämä kuluva kesä on tuonut eteen myös muutoksen tuulia. Omat lapseni, lintuseni, ovat lentäneet pesästä ja pääosin olen arkisin täällä isossa talossa yksin. Hiukan haikein mielin olen ison päätöksen äärellä: olen päättänyt laittaa rakkaaksi käyneen kotini myyntiin.






Tästä talosta on tullut minulle tosi rakas, eikä sana koti lainkaan riitä kuvaamaan sitä, mitä tunnen taloa kohtaan. Olkoonkin, että välillä kaikki on vinksin vonksin, mutta niin kuuluu ollakin, koska minä olenkin oman elämäni Peppi Pitkätossu. Tämä on minun oma Huvikumpuni <3 Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitan.




Meillä on ollut onnekas ja hyvä yhteinen matka talon kanssa. Ja eihän se toki lopussa vielä ole..
Monta kertaa ollaan yhdessä huokaistu, talo ja minä, kun elämässä on ollut käänteitä suuntaan jos toiseen. Itkettykin vähän. Mutta ennen kaikkea naurettu. Paljon. <3

Tässä vähän nostalgiaa ja talon tarinaa eräästä postauksesta joidenkin vuosien takaa, Huokaisuja talossa.

Ihan pala nousee kurkkuun, kun tätä kirjoitan. Mutta elämässä pitää antaa mahdollisuus itselleen ja niille asioille, joiden on tarkoitus tapahtua. Jos tämä talo löytää itselleen uuden onnellisen perheen, me katselemme etämiehen kanssa itsellemme kaikessa rauhassa sopivan kodin. Yhteisen kodin.

Kesäyön terveisin keittiön pöydän ääreltä,

Ellis



torstai 6. heinäkuuta 2017

Elliksen taverna

Myönnän, minä se olen - laiska emäntä. Sillä tavalla, että vaikka aikaa olisi lomalla suurempienkin gourmet-ruokien valmistukseen, mieluummin valitsen matalan aidanseipään ja hyppään patojen ja kattiloiden kanssa siitä yli. Silti mausta ja laadusta tinkimättä!

Kesällä tulee totta puhuen ihan eri tavalla kokkailtuakin kuin talvella. Tulee ylipäänsä laitettua arkisin ruokaa. Kukapa sitä viitsii itseään varten alkaa työpäivän jälkeen enää patoja hämmentämään, kun töissä on kuitenkin tullut ruokailtua ihan kunnon ateria. En minä ainakaan. Työpäivien jälkeen tyydyn useimmiten puuroon, salaattiin tai munakkaaseen. Tai siihen iänikuiseen leipään.
Mutta kyllä kesällä kokkailee ilokseen, kun on muitakin ruokapöydän äärellä!





Tässä muutama ikisuosikki Elliksen kesätavernasta:


Salakalastajan lounas:

* Uudet perunat
* Keitetyt kananmunat
* Kylmäsavulohisiivut
* Kermaviilikastike (1 prk kermaviiliä, pari ruokalusikallista Felix Amerikkalaista kurkkusalaattia,    ripaus sitruunapippuria tai mustapippuria, sitruunasta puristettua mehua sopiva tilkka, tilliä)
* Salaattia, tomaattia tms.
* Tilliä




Kermaviiliin on varmasti lukuisia eri twistejä ja ohjeita olemassa - kukin voi lisätä tai poistaa ainesosia oman maun mukaan, kermaviilipohja toimii loistavasti kuitenkin ja on kylmänä kastikkeena kalalle ihanan raikas lisä.
Sillä aikaa, kun kermaviilikastike maustuu, uudet perunat ja kananmunat kiehuvat. Siinäpä se onkin, koko jutun haastavin homma - malttaa odottaa perunoiden kiehumista. Sekään kun ei uusien perunoiden aikaan kauaa kestä ;)
Odotellessa ehtii vielä sekoittaa salaatin, asetella kalat lautasille ja kattaa pöydän.



Kesäillan perunasalaatti

Jos olet keittänyt uusia perunoita yli tarpeen, voit käyttää loput maistuvaan perunasalaattiin. Se valmistuu käden käänteessä ja maistuu hyvältä vaikka grillatun ruuan lisukkeena. Tai leivän päällä yömyöhällä ;)

* Keitettyjä uusia perunoita (ja miksei porkkanoitakin) --->  palastele kuutioiksi
* Suolakurkkua  ---> palastele kuutioiksi
* Punasipulia  ---> hienonna
* Omena  ---> kuutioi

Sekoita ainekset kulhossa keskenään ja valmista kastike:

* 1 dl kermaviiliä ja 0,5 dl majoneesia  ---> sekoita keskenään
* Ripaus suolaa ja mustapippuria
* 1-2 murskattua valkosipulin kynttä (jos tykkää valkosipulin mausta)
* Pieni töräys sinappia
* Ruohosipulia tai persiljaa (ei tähän hätään löytynyt)

Sekoita kastike ja kaada se sitten perunasaalaatin joukkoon ja kääntele.






Fast and furious - pasta

(ehkä helpoin ja nopein lounas, silloin kun aikaa on noin 15 min. ruuanlaittoon ja syömiseen)

Keitä vettä ja lisää siihen loraus oliiviöljyä, ripaus suolaa ja pastayrttejä (ostin Italiasta pussillisen kuivattuja yrttejä pastan keittoa varten, siinä on mm. kuivattua chiliä, valkosipulia, oreganoa ja muita yrttejä).
Heitä sekaan sopiva määrä spagettia tai muuta pastaa. Keitä max. 8 min, ei yhtään kauempaa!
Huuhtele nopeasti lävikössä, kaada lautaselle ja ripottele päälle raastettua juustoa, kinkkukuutioita tai mitä nyt ikinä haluatkaan. Nopeaa, hyvää <3





Kaalipata
(ilman riisiä)

* 400-500g jauhelihaa (laitan tähän yleensä sika-nautaa, saa olla vähän tuhdimpi jauhelija)
* Sipulia
* Muutama porkkana
* Varhaiskaali
* Lihaliemikuutio
* Suolaa
* Pippuria





Aloitan aina niin, että pilkon kaalin suureen kattilaan. Laitan vesitilkan pohjalle ja kiehutan kannen alla hiljalleen kaalin pehmeämmäksi sillä aikaa, kun paistan muut ainekset.

Ruskista jauheliha ja sipuli. Tee porkkanoista sopivan kokoisia tikkuja ja heitä paistinpannulle jauhelihan ja sipulin sekaan. Paista, kunnes ihanan rapsakkaa. Mausta suolalla ja pippurilla (mä laitan aina sekä mustaapippuria, että maustepippuria).

Ota pehmentyneet kaalit kattilasta ja sekoita jauhelihaseoksen kanssa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja muita mausteita.

Jos haluat laittaa pataasi riisiä, se kannattanee keittää tuossa jauhelihan paiston aikana. Mä olen jo vuosia tehnyt kaalipadan tällä kombolla, ilman riisiä. Oikein hyvää ja maistuvaa on, kummalla tavalla sitten tekeekin. Ilman riisiä pata kuitenkin mielellään vaatii sen porkkanan mukaan, mun mielestä. Tekee siitä jotenkin ruokaisamman kuin jos olisi pelkkää kaalia ja jauhelihaa.

Laita lasiin noin 1 dl vettä ja liemikuutio, lämmitä mikrossa, kunnes liemikuutio on sulanut veteen.
Laita sitten uunivuokaan kaali-jauhelihaseosta noin 1/3 ja kaada vähän lihalieminestettä päälle. Sitten taas puolet jäljellä olevasta kaaliseoksesta ja päälle jälleen lihalieminestettä. Lopuksi loput kaaliseoksesta ja loput lihaliemestä.

Viimeiseksi ennen padan pääsyä uuniin kaada vuokaan kaaliseoksen päälle tummaa siirappia reilusti. Teen siirapista verkkomaisen kuvion yleensä vuokan pinnalle - siirappi nestemäisenä valuu hiljalleen alemmas ja maustaa näin kyllä koko ruuan, vaikka se pinnalle vasta laitetaankin. Kaaliin tulee hyvä makeus siirapista ja se tuo myös oman hyvän arominsa tähän pataruokaan.

Sitten vaan uuniin, kannellisessa uunivuokassa voi lämpötilaksi laittaa 175° - 200°, jolloin tunnin kuluttua voi nostaa maukkaan ruuan pöytään. Jos paistat ilman kantta, tarkista lämpötilaa pienemmäksi jossain vaiheessa ja peitä pata vaikka foliolla, kaali kärähtää pinnalta helposti (viimeinen lause kokemuksen syvällä rintaäänellä..)

Tänään mulla on vapaapäivä kokkailusta ja meillä syödään pikaruokaa: grillissä tirisee makkarat ja uunissa paistuu sillä aikaa ranskalaiset. ;)


Bon Appetit ja kivaa torstaita!

Ellis