tiistai 12. huhtikuuta 2011

Tartu hetkeen



Tänään fasaani oli joko nukkunut pommiin, lukenut eilisen blogikirjoitukseni tai herätteli jotakuta muuta. Hyvä niin.
Tiistai on päivistä se, jolloin herään uuteen viikkoon, maanantai menee jotenkin viikonlopun mainingeissa. Ja sitten onkin jo keskiviikko... Ei ihme, että viikot menee vauhdilla.

Joskus oikeasti tulee tunne, että ajankulku voisi vähän rauhoittua.
Päivät, viikot, kuukaudet...vuodet.
En tiedä lääkettä tähän hektisyyteen ja ajan katoamiseen, mutta sen olen huomannut auttavan, että yritän mieltää yhden päivän kerallaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Yhdeksi pieneksi elämäksi.
Carpe diem. Suoraan suomennettuna "poimi päivä". Just niin. Yritän siis poimia päivän joka päivä. Joskus se onnistuu paremmin, joskus ei niin hyvin. Mutta jo se, että pyrkii siihen, auttaa - useimmiten ainakin.

Huomiselle odotettavissa melkoinen to do -lista auton katsastuksineen ja iltamenoineen. Hengästyttää jo valmiiksi, mutta kun yrittää ottaa hetken kerrallaan, siitä selvitään. Luulen (ja toivon), että huomenna kun pää kallistuu tyynyyn, olo on parhaimmillaan väsynyt mutta onnellinen.
Tämän päivän did -lista näyttää suurinpiirtein tältä:
* heräilin
* tein töitä
* kirppistelin
* kotoilin
* kuuntelin
* suunnittelin
* mittailin
* järkkäilin
* kokkailin
* hölmöilin
* luin
* lohdutin
* huolestuin
* kiukuttelin
* kirjoittelin

Tämä pieni pala elämää, huhtikuinen tiistai, alkaa olla loppumetreillään. Aika mennä ottamaan vastaan seuraavaa :)
Pilke silmässä ja lippu korkealla kohti keskiviikkoa!

Ellis

2 kommenttia:

  1. Hih, sen mä haluaisin nähdä, kun sinä kiukuttelet;)

    Tuo "poimi päivä"-ajatus osui ja upposi myös tän kiiruilijan ja hösön sisikuntiin. Juuri noin, suomeksi sanottuna, mustaa valkoisella - wau, mikä vaikutus! Siinäpä mottoa tälle ja tuleville päiville.

    VastaaPoista
  2. Voin nauhoittaa sulle joskus pätkän, kun saan kilarit :) Niitä aina silloin tällöin sattuu...
    Ja juu, meille hosuleille tuo motto kyllä tekee niin terää :D

    VastaaPoista