maanantai 9. toukokuuta 2011

Maanantain sietämätön keveys



Maanantai... kaikista viikonpäivistä epäkiitollisin tämmöiselle luonteenlaadulle. Valvon sunnuntai-iltana ihan liian myöhään, koska en muka malta/ehdi mennä nukkumaan aiemmin. Toinen perustelu on se, että en muka varmasti saa unta ainakaan aikaisin sunnuntai-iltana.

Niin kauan kuin muistan, olen ollut iltavirkku. Sillä piirteellä on ikävä tapa kostautua maanantaiaamuna - ellei satu olemaan lomalla. Tänään kuitenkin pääsin hämmästyttävän hyvin ylös, kun oli varsin kiireinen päivä ja paljon ohjelmaa tiedossa.
Tänään töissä oli monenmoista tohinaa, vilskettä ja pyöritystä. Niinpä jo puolen päivän aikoihin oli sellainen olo, kuin olisi tehnyt kaksi päivää putkeen.

Tapani mukaan olin visioinut illaksi kaikenlaista puuhaa kotihommista haravointiin, ompeluun, virkkaukseen, siivoukseen, työjuttujen tekemiseen ja ties mihin muuhun.

Ja mitä teen?

E-n y-h-t-ä-ä-n m-i-t-ä-ä-n.

Päästyäni vihdoin kotiin aiottua myöhemmin, vähän venähtäneen päivän jälkeen, menen ja istun puutarhakeinuun. Annan auringon lämmttää.
Peli on menetetty - maanantain osalta. Laiskuus ja mukavuudenhalu laskeutuu lämmön tavoin harteille ja jää siihen.
Sohva nielaisee minut loppuillaksi. No, saan sentään paistettua jauhelihapihvit iltakahdeksalta ja käytyä pakon edessä kaupassa.

Mutta kun tv:n kanava kääntyy subille ja huomaan kello yhdeksän elokuvan vieneen minut kuin varkain Italiaan ihanalle, vanhalle viinitilalle - minä luovutan. Nauran maha kipeänä elokuvan tilannekomiikalle, enkä edes yritä tehdä enää tänään yhtään mitään.

Näitä päiviä on silloin tällöin. Sallin ne. Olen hyvällä mielellä, että kaiken kiireisimän ajan keskellä pystyn heittäytymään näin hävyttömän laiskaksi.
Tomorrow is another day. Ehtiihän sitä, sen minkä ehtii.
Hiekat eivät karkaa eteisestä jne.
Eikö ollutkin hyvä psyykkaus tekemättömyydelle?! Kukapa minua siihen kannustaisi, jos en itse itseäni. Jeee!

Kiireetöntä ja kivaa huomista tiistaita kaikille!

Ellis

3 kommenttia:

  1. Mikä ihan laiskuus!!! Antaa sen vaan joskus iskeä...ehtiihän sitä myöhemminkin...:))

    VastaaPoista
  2. Tekemättömyys on kyllä välistä niin paikallaan! Uskon vakaasti, että ajoittainen tekemättömyys, nollaus, muhittelu, haihattelu ja olla öllöttäminen on edellytys kaikelle tekemiselle. Tekeminen ja tekemättömyys tarvitsevat toisiaan. Ainaskin täällä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta ystävät hyvät! Voin siis laiskotella hyvällä omallatunnolla toistekin :D

    VastaaPoista