lauantai 7. joulukuuta 2013

7. luukku: Ken sukat nuo saa?

Oltiin tänään jouluostoksilla, etämies ja minä. Ahdistus ei iskenyt, ei kiire eikä toivottomuus. Ei tullut hätiköityjä paniikkiostoksia, kassalle jonottaminenkaan ei haitannut yhtään.
Mulla oli listassa tälle päivälle yksi ainoa asia. Olin salaa päättänyt valjastaa etämiehenkin mukaan tähän tontun tärkeään tehtävään... ja se onnistuikin ihan täydellisesti :)




Ihan aluksi etsittiin kiva kahvila, juotiin kupit kahvia ja ihmeteltiin ihmisvilinää.
Sen jälkeen suunnattiin Jyväskylän Forumin alakertaan.
Siellä, liukuportaiden vieressä oli joulukuusi, jonka vieressä kyltti "Joulupuu-keräys".
Hyväntekeväisyyskampanja, jossa voi lahjoittaa joululahjan lapselle tai nuorelle, joka muutoin saattaisi jäädä ilman Joulupukin tuomisia.

Jonoa ei ollut, joten ihan rauhassa katsottiin, minkä ikäisille lapsille oli paketteja jätetty kaikkein vähiten.

Vauvat, taaperot ja pienet lapset ovat sitä ikäryhmää, joille paketteja tulee eniten. Heidän toiveisiinsa on myös ehkä helpointa vastata.
Teini-ikäisille ja nuorille sen sijaan ostetaan vähiten. Ikäryhmä, jossa on ehkä haasteellisinta se, kohtaavatko toive ja saatu lahja toisiaan - mutta... jos ajattelee, että sinun lahjasi saattaa olla lapselle tai nuorelle se ainoa joulun paketti, on jokainen lahja varmasti tervetullut <3




Joulupuu- keräys (klik) on myös listannut kuhunkin ikäluokkaan yleisiä toiveita, se hiukan helpottaa lahjan hankkimista. Joissakin paikoissa saattavat toiveet olla yksilöityjä, joka toki helpottaa ja ilahduttaa sekä lahjan antajaa, että saajaa vieläkin enemmän.
Lahjat päätyvät keräyksen jälkeen sosiaalitoimelle tai muulle eteenpäin toimittavalle järjestölle, joka kohdistaa ne suoraan niille lapsille ja nuorille, jotka muutoin uhkaavat jäädä ilman ainuttakaan joululahjaa.

Pienen ostoskierroksen ja pakentoinnin jälkeen kävimme jättämässä kuusen juurelle kaksi pakettia ikäryhmään 15-17 v., toisen tytölle, toisen pojalle.


Hyvää Joulua ja lämmin ajatus niille, joille paketit sitten päätyvätkään <3




Mieleen putkahti jostain kaukaa, omien kouluaikojen englannin tunnilta runo, joka on jäänyt mieleen - liekö ollut ulkoa opeteltava läksy aikanaan... sopi kuitenkin tämän päivän ajatukseen:




"Many of the things we need can wait,
  the child can not.
  Right now he is growing.
  Right now he is beginning to see,
  and to feel
  and to understand.
  We cannot say "tomorrow" to him.
  His name is Today."


Ellis


12 kommenttia:

  1. Kaunis teko! Osallistun myös hyväntekeväisyyslahjan antoon. Olemme myös perheen kesken sopineet ettei tänä jouluna osteta lahjoja. Jotain pientä itsetehtyä saa antaa. Tärkeintä onkin Jouluna yhdessäolo.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsetehdyt lahjat on ihania! Niissä on niin paljon mukana antajastaan... Paras lahja on mun mielestä myös yhdessä olo ja lämmin tunnelma <3

      Poista
  2. Kiva ajatus tuo, että katsoitte etukäteen tuon ikäryhmän! Täällä Turun seudulla on seurakunnilla samantyyppinen keräys - voi lahjoittaa joko rahaa tai sitten käydä ostamassa lahjan. Ja juurikin heille, jotka ehkä muuten eivät lahjoja saisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olinkin kuullut, että juuri nuorten ikryhmä on se, jota vähiten muistetaan. Se on varmaan ikäryhmä, jonka mino saattaa kokea vieraaksi. Mutta kun itsellä on samanikäisiä nuoria, näkee niin läheltä, mitä lapsia heidänkin sisällään vielä on <3 Onneksi on tuollaisia keräyksiä!

      Poista
  3. Osallistusi toho samaan keräyksee kymmenel paketil ja enimmäkse just teini ikäsil tytöil ♥ On aiva ihana keräys ja ainoo hyvätekeväisyys kamppanja mihi mä osallistu ♥ Olen jouluihmine ja munst on kauhia ku jotku lapsukaise jäävät kokonaa ilma joululahjoi, ku muutenkki on kurja elämä ♥

    VastaaPoista
  4. His name is Today - voikos tuohon lisätä mitään? Paitsi että tarvitsisin tuon tatuoiduksi johonkin aivolohkoni ensireaktio-osaan. Siihen kohtaan, josta lipsahtaa "kohta" "odota" "mun tarttee ensin sitä sun tätä" ja muuta kökköä :(
    Nostan pipan korkealle Joulupuu-teollenne <3 Seuraavaksi otankin selvää, missä täällä meidän suunnalla voisi tehdä saman jouluteon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ihan sama tatska pitäisi varmaan munkin ottaa ;)
      Hyvä sis <3
      Mullakin on omasta lahjajemmasta vielä muutama paketti lähdössä matkaan tuonne keräykseen <3

      Poista
  5. Tällaisista joulukeräyksistä tulle niin tuplasti hyvä mieli!!! Meilläpäin kun ei ole kaupunkien isoja keräysjuttuja, niin paikallisesti on laitettu pystyyn pienimuotoisempia kampanjoita lapsille, vanhuksille, eläimille ja muillekin jotka tarvitsevat jonkinlaista tukea jouluna. Niihin otan aina osaa erilaisten nyssäköiden muodossa, se tuntuu niin tärkeältä joka joulu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee!! Pienikin asia tai muistaminen on iso juttu saajalle. <3

      Poista
  6. Minäkin olen osallistunut aiempina vuosina muutaman kerran noihin joulukeräyksiin. Olen sellainen hamstraaja, että omien lahjojen saajien lisäksi lahjoja riittää sinne kuusen allekin. ja suurimman osan laitoin juuri teini-ikäisille.
    Tänä jouluna kerään lahjasäkin eräälle suurperheelle ja sielläkin ovat enimmäkseen jo teinejä. Lahjoituksista tulee hyvä mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tulee hyvä mieli <3
      Tuo lahjasäkin kerääminenkin on aivan ihana juttu!

      Poista